Oppinut en, kuinka suljen
Pois äänen, jonka kuulen
Silloin, kun on täydellistä
Ainakin otsikon mukaan.

Siedätyshoidon lailla
Niin kauan, että tahto murtuu.
Voi odottaa oikeampaa,
Tapahtuvan vielä ihmeen.

Entä sellaiset päivät, kun
Oven takaa ei löydykään ketään?
Suljettu kuoro huutaa
Kriittistä massaa.

Meiltä on viety kaikki
Silmiemme alta.
Niin huomaamatta varkain,
Vaikka pyhiksi luultiin.
Kuolleelle annettu on
Kauneuden kasvot.
Tarkoitus häivytetty
Nimensä alle.

Versio todellisuudesta
Jollaista ei pitäisi olla.
Kuitenkaan selvemmin ei
Tätä silmille voi heittää.

Kodista on tullut hauta,
Haamujen tuhkauurna.
Kaikuvat naurusta
Kuin sydän peilissä.

Pidä kiinni, ettet pelkää,
Vaistoihinkaan ei uskalla luottaa.
Mahdollista irroittaa,
Jos sydän kestää.